01.02.2022

Paperivalo 25 vuotta

Olen onnellinen ja ehkä vähän ylpeäkin, että intohimo käsintehtyyn paperiin ja intuitioon luottaminen ovat kantaneet näin pitkälle. Saan edelleen tehdä rakastamaani työtä, alkuajan lumous on yhä läsnä.

Vasta myöhemmin olen huomannut, miten itsepäisesti valitsin kapean sektorin paperin työstämisestä. Valmistan vain valkoista paperia ja siihen paperiin läpikuultavia kuvioita. Niin yksinkertaista. Koko brändi on rakentunut valkoisen värin ympärille ja ajattomaan estetiikkaan.

Paperivalo mallisto on kasvanut pienin askelin ja melkein kaikki suunnittelemani tuotteet ovat yhä tuotannossa. Sittemmin Tornionjokilaakson murteesta on tullut oma suosittu tuoteryhmänsä.

Ensimmäiset 10 vuotta Paperivalo asui Kuopiossa. Kävin ahkerasti ammattimessuilla ja osallistuin paperitaiteellani näyttelyihin.

Ikävä Tornionjokilaaksoa toi minut takaisin kotikylääni Karunkiin. Saimme ostaa kaupungilta kylän entisen kunnantalon, joka hirsirakennuksena oli ehkä rakennusinsinöörimieheni salainen unelma. Tosin sen remppaamien keskeytyi useaksi vuodeksi, kun välillä piti korjata naapurirakennus yrityksen käyttöön.

Paperivalo shop & cafe on minun unelmieni täyttymys, vaikka en tiennytkään haluavani olla kaupan täti ja kahvilan emäntä. Te ihanat asiakkaat olette tehneet näistä uusista rooleistani niin mieleisiä. On ilo tavata ja palvella teitä!

Tuon sinulle palan paperitaidetta ja iloa murteesta sekä tarjoan esteettisiä elämyksiä täällä Karungissa – nähdään meillä, Sirpa